Ohita navigaatio

Luopuuko Helsinki ala-asteen musiikinopettajista?

Helsingin Sanomien artikkeli Händelin Messias-oratorio -tapauksesta on herättänyt viime päivinä paljon keskustelua. Se, mistä ei ole vielä puhuttu, on musiikkikasvatuksen systemaattiselta vaikuttava alasajo koulumaailmassa.

Viimeisimpänä uutisena on, että Helsinki aikoo luopua ala-asteen musiikin aineopettajista ja siirtää opetuksen jatkossa luokanopettajien vastuulle. Aivotutkija Minna Huotilainen on kertonut, että tutkimusten mukaan musiikki kuuluu nykyään niihin aineisiin, joita opettajat vähiten haluavat opettaa. Syynä on, että luokanopettajilla on nykyisin yhä vähemmän musiikin harrastuneisuutta, eikä musiikkia opiskella opettajien koulutuksen puitteissa riittävästi. On siis olemassa painavat perustelut sille, miksi musiikkia tulisi jatkossakin opettaa nimenomaan koulutuksen saanut musiikin aineopettaja.

On olemassa painavat perustelut sille, miksi musiikkia tulee opettaa koulutuksen saanut musiikin aineopettaja.

Elämme ajassa, jossa kouluista on jo nyt leikattu merkittävä määrä taideopetuksesta ja musiikkiluokat halutaan segregaation nimissä lakkauttaa. Myös kouluille ilmaiseksi tarjottavasta konserttitoiminnasta on tullut hankalaa. Haasteet ulottuvat kouluissa kuitenkin paljon laajemmalle: kaikissa kouluissa ei enää nykyisin ole omaa, pätevää musiikinopettajaa, joten lapset eivät laula ja soita yhdessä kuten ennen. Musisoinnin tilalla on monessa koulussa alettu järjestää ”Youtube-levyraateja”, joissa oppilaat saavat itse valita tunneilla kuunneltavaa musiikkia. Tämä tarkoittaa osaltaan sitä, että taiteen perusopetuksen merkitys ja tehtävä taidekasvattajana on entisestään korostunut. Taiteen perusopetuksesta kertominen on kuitenkin sekin hankaloitunut, sillä maksullisesta harrastamisesta ei yhdenvertaisuuden nimissä saa monessakaan koulussa kertoa. Samalla jää paitsioon myös tieto, että vähävaraisten perheiden lapsilla on mahdollisuus anoa harrastukseen avustusta. Maailmankuulu suomalainen musiikkikasvatus on monella tapaa murroksessa – tehtävämme on pitää huolta siitä, että laadukas musiikin opetus säilyy lasten oikeutena jatkossakin!

Lopuksi vielä muutama sana liittyen Händelin Messias-oratoriosta syntyneeseen kohuun: taide, taiteen tekeminen tai siitä nauttiminen ei ole uskonnon harjoittamista, vaikka se sisältäisi uskonnollisia tai hengellisiä tekstejä, kuvastoa tai niihin viittaavaa symboliikkaa. Jos rajoitamme tai kiellämme lapsilta mahdollisuuden tutustua taiteeseen tai taidehistoriaan, menetämme merkittävän osan myös oman identiteettimme ja historiamme ymmärryksestä.
Olen erittäin huolissani siitä suunnasta, johon Suomi on nyt menossa.

Milla von Weissenberg
Pianonsoiton lehtori,
Vantaan musiikkiopisto
SMOL:n hallituksen jäsen

Ajankohtaista

Hallitus kokoontui 14.3.2025

14.03.2025

Ajankohtaista

Kevätliittokokous

01.03.2025

Ajankohtaista

Hallitus kokoontui 15.2.2025

15.02.2025