”Onhan se ihan räkäpalkka!”

Viime viikonlopulla mediassa julkaistiin parikin alaamme koskettavaa artikkelia.
Tässä YLE.fi:n artikkelissa palkastaan kertoo osa-aikaisena huilunsoitonopettajana ja musiikkioppilaitoksen rehtorina työskentelevä henkilö. Palkka oli surkea. Kuten haastateltava itse totesi, räkäpalkka.

Kulttuurialan opetustyössä työnantajan selitys surkeille työoloille on hyvin usein se, että oppilaitos ei saa valtionosuutta. Valtionosuuden saamiseksi on kuitenkin täytettävä vastuullisen työnantajat kriteerit ja noudatettava työehtosopimuksia. Koska valtionosuutta ei todennäköisesti ole edes tulossa, selitys on silkkaa vastuun siirtoa. Toisin sanoen, työnantaja on kyllä varsin hyvin tietoinen siitä, että tukea ei ole tulossa, vaan toiminnan pyörittäminen perustuu joko epärealistiseen ajatteluun tai täydelliseen bisnesosaamattomuuteen.

Työnantaja on vastuussa työoloista ja siitä, että työn edellytykset ovat kunnossa. Esimerkkitapaus on valitettavan tuttu; vastuuttomuus ja osaamattomuus siirtyy suoraan työntekijän maksettavaksi. Opettaja, hyvin usein korkeakoulutettu alansa ammattilainen, on kohtuuttomassa tilanteessa. On alipalkkausta, sairauslomaa ei voi tosiasiassa pitää, loma-ajalta ei saa palkkaa eikä edes työterveyshuoltoa ole järjestetty asianmukaisesti. Tarjolla on aitoa epäreilunkaupan opetusta.

Tarjolla on aitoa epäreilunkaupan opetusta.

Kulttuuriala ansaitsee parempaa. Olemme kehittyvä ja kasvava ala ja mahdollistamme tulevaisuuden innovaatioita. Voidaan sanoa, että palvelu on niin kysyttyä, että opetukselle olisi enemmän kysyntää, kuin asianmukaisesti järjestettyä opetusta on saatavilla. Osaavia tekijöitä riittää ja lapsille ja nuorille tarvitaan järkevää tekemistä tässä ajassa. Taiteen perusopetus tukee monialaisesti lasten ja nuorten kehitystä.
Työllä pitää kuitenkin tulla toimeen ja osaavaa opetushenkilökuntaa tulee arvostaa. Mielestämme työehtojen ja työolosuhteiden valvontaa kulttuurialalla on todellakin syytä kehittää!