Ohita navigaatio

Ehdokkaat syysliittokokouksen hallitusvaaliin

Ehdokkaat SMOL:n hallituksen jäseniksi kaudelle 2019-2020 esittäytyvät.
Valinnat tehdään sääntömääräisessä syysliittokokouksessa Akavatalolla 24.11.2018.

 

Tuire Arpalahti

Työskentelen Keskisen Uudenmaan musiikkiopistossa viulunsoiton opettajana ja olen OAJ Järvenpään paikallisyhdistyksen jäsen. Musiikkiopistomme on kunnallinen ja toimii Järvenpäässä sekä Tuusulassa. Olen varaluottamusmies ja työsuojeluparin henkilöstöedustaja.

Olen ollut mukana SMOL:n hallitustoiminnassa sekä varsinaisena että varajäsenenä vuodesta 2010. Olen toiminut sihteerinä, tiedottajana sekä varapuheenjohtajana. Olen OAJ:n valtuuston varavaltuutettu ja OAJ:n hallituksen varajäsen. OAO:n hallituksessa olen varsinainen jäsen ja AVATA-työryhmän varsinainen jäsen. Aiemmin olen ollut joidenkin OAJ:n toimikuntien varajäsen. Olen myös OAJ Uudenmaan alueyhdistyksen hallituksen varajäsen.

SMOL:n hallituksessa haluaisin olla mukana kehittämässä liiton toimintaa tehokkaaksi, sujuvaksi ja avoimeksi. Haluaisin, että liitto palvelee hyvin jäseniään ja sen toiminta on jäsenille tuttua ja ymmärrettävää.

Edunvalvonta on liiton tärkein tehtävä. Haluaisin olla kehittämässä ja jatkamassa yhteistyötä OAJ:n toimiston kanssa. Yhtä tärkeätä on edunvalvontatietouden edistäminen jäsenistön keskuudessa.

Haluan nostaa myös esille työhyvinvoinnin tärkeyden. Terveet ja turvalliset työtilat sekä hyvä ilmapiiri luovat perustan meidän kaikkien jaksamiselle.

Olen ehdolla sekä hallituksen jäseneksi että varajäseneksi.

 

Lauri Hannu

Työskentelen kitaran, sähkökitaran ja -basson opettajana Tampereen konservatoriossa. Opetan sekä taiteen perusopetuksessa, ammatillisella II asteella että AMK:ssa. Tampereen konservatorio on yksityinen oppilaitos, jossa noudatetaan SIVISTAn työehtosopimusta. Haen SMOL:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Olen käytettävissä myös varajäseneksi. Kuulun Pirkanmaan taidealan opettajat ry:n hallitukseen. Tulevan kaksivuotiskauden suurimpana edunvalvollisena haasteena pidän sitä, että uutta opetussuunnitelmaa ei aleta käyttämään säästötoimien perusteena.

 

 

Manne Karjalainen

Toimin klassisen kitaran, sähkökitaran, basson ja bändisoiton opettajana Merikanto-opistossa Virtain ja Ruoveden toimipisteissä. Ohjaan myös lasten bändikerhoa ja kansanmusiikkiryhmää. Opetustyön lisäksi toimin Merikanto-opiston luottamusmiehenä ja Virtain kaupungin varapääluottamusmiehenä. Koulutukseltani olen musiikkipedagogi ja musiikin aineenopettaja. Kuluva kausi SMOL:n hallituksen varajäsenenä on lisännyt kiinnostustani edunvalvonnallisiin epäkohtiin ja kehittämisalueisiin.

Haen jatkopestiä hallitukseen, joko varsinaisena tai varajäsenenä. Haluan olla vaikuttamassa edunvalvontaan uutta opetussuunnitelmaa käyttöön otettaessa, sekä vaikuttamassa edunvalvontaan musiikinopettajuuden tehtäväkuvan muutoksessa. Isot muutokset mahdollistavat hyvinkin ”luovat” työ- ja virkaehtosopimusten tulkinnat. Koen myös että aktiivinen vuoropuhelu työntekijöiden ja työnantajien edustajien välillä auttaa ratkaisemaan monia ristiriitoja.

 

Heli Kaverinen

Työskentelen viulunsoiton lehtorina Pielisen Karjalan musiikkiopistossa, joka on kunnallinen, viiden kunnan alueella toimiva taiteen perusopetusta antava oppilaitos. Opiston päätoimipiste on Lieksassa, mutta pitkät välimatkat eri toimipisteiden välillä vaikuttavat vahvasti oppilaitoksen toimintaan. Itse opetan sekä Lieksan että Juuan toimipisteissä ja viulunsoiton lisäksi opetan myös alttoviulunsoittoa sekä johdan pienten jousisoittajien orkesteria.

OAJ:n toimintaan tulin mukaan aikanaan OAJ:n paikallisyhdistyksen kautta hoitaen muun muassa yhdistyksen sihteerin tehtäviä. Parhaillaan olen paikallisyhdistyksen hallituksessa jäsenenä sekä toimin Lieksassa JUKO:n luottamusmiehenä sekä varapääluottamusmiehenä. SMOL:n hallituksessa olen ollut vuodesta 2011 varajäsenenä ja olen edelleen käytettävissä hallituksen varajäseneksi.

Mielestäni opettajan työn pirstaleisuus on lisääntynyt ja tällä on merkittävä vaikutus myös työhyvinvointiin. Siksi on entistä tärkeämpää saada näkyväksi kaikki opettajan työhön liittyvä tekeminen ja saada myös korvaus kaikesta tehdystä työstä. Mahdollista vuosityöaikamallia suunniteltaessa on vaikutettava siihen, että alamme opettajan työn erityispiirteet ja oppilaitosten erilaiset työympäristöt pystytään huomioimaan aikaisempaa paremmin. Suunnittelussa on huomioitava myös jäsenistömme monenlaiset palvelussuhteet (viran-/toimenhaltijat, pää- ja sivutoimiset tuntiopettajat).