Ohita navigaatio

SMOL:n hallituksen kokous pidettiin 30.1.2021

SMOL:n vastavalitun, vuoden 2021 hallituksen ensimmäinen kokous pidettiin lauantaina 30.1.2021 osittain etänä ja osittain paikan päältä Akava-taloltaHallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Anna VillbergSMOL kiittää lämpimästi tehtävää ansiokkaasti pitkään hoitanutta Tuire Arpalahtea. Lisäksi päätettiin jatkaa kiertävän kokoussihteerin käyttöä työvaliokunnan ja hallituksen kokouksissa. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin hallituksen varsinainen jäsen toimii vuorollaan hallituksen kokousta valmistelevan työvaliokunnan kokouksen sihteerinä sekä sitä seuraavan hallituksen kokouksen sihteerinä. Toimintatavan tarkoituksena on se, että kukin hallituksen jäsen pääsee osaksi työvaliokunnan toimintaa. Koska hallituksessa ei enää sääntömuutoksen jälkeen ole 2. varapuheenjohtajaa, jonka tehtäväkenttään on kuulunut aiemmin tiedotus, päätettiin, että liiton tiedotus mietitään kokonaan uudella näkökulmalla rauhassa seuraavassa kokouksessa. Tiedotuksessa on ollut haasteita ja toivomme jatkossa pystyvämme tiedottamaan jäsenistöämme tehokkaammin. Helmikuun kokouksessa valitaan näin ollen tehtäviin sopiva tiedotustiimi. Työvaliokuntaan päätettiin kuuluvan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kiertävän sihteerin lisäksi edustaja tiedotustiimistä.  

 

Kuvassa keskellä SMOL:n puheenjohtaja Anna Hoffren, vasemmalla vasta valittu varapuheenjohtaja Anna Villberg sekä oikealla Tuire Arpalahti, SMOL:n pitkäaikainen varapuheenjohtaja.

Tapahtumat